|
LAMMINAHOSTEN SEITSEMÄN KILOMETRTÄ JOULUILOA
Juttu Pirkka -lehdestä nro 12/90.
Teksti: Leena Mallat
Kuvat: Esko Siekkinen ja Paavo Rönkkö
Lamminahoset ilahduttivat viime vuonna joulukulkijoita reunustamalla
kylänsä läpi kulkevan 4-tien jäälyhdyillä. 500 kynttilää tien molemmin
puolin tuikki joulumieltä autoilijoille, joiden matka halkoi Lamminahon
kylän.
Seitsemän kilometrin matkalla pimeydessä avautunut jäälyhtykuja oli
mieleenpainuva näky niin paikkakuntalaisille kuin ohikulkijoillekin.
- Minulle tuli kiitossoittoja Turenkia myöten, kertoo Lamminahon
kylätoimikunnan puheenjohtaja, maanviljelijä Mauno Tuoriniemi. Tarkoitus
on tänä vuonna uusia tempaus. Lupauksessa on tosin pieni säävaraus;
joulukuussa on pakkasen edes vähän paukuttava. Oulun läänin
eteläisimpään kolmioon jäävällä Pyhäjärvellä, jonka kyliä Lamminahon on,
sääriski tosin on aika pieni.
- Mutta viime vuonnakin lyhtyjä alettiin jäädyttää pari viikkoa ennen
joulua, kun oli kunnon pakkaset. Ja hyvä oli, että alettiin. Ei niitä
sitten enää ennen joulua olisi ehditty saada, kun sää muuttui
nollakeliksi, maanviljelijä Kauko Tikkanen kertoo.
Idea muhinut vuosia
Lamminahon kylä, jossa asukkaita on kolmatta sataa, innostui
joulutempaukseen sen kunniaksi, että oli edellisenä kesänä (1989) tullut
valituksi Vuoden kyläksi.
- Ajattelimme, että sitä voisi juhlistaa lyhdyillä, Kauko Tikkanen
kertoo. Tosin Pyhäjärven keskustassa eli Pyhäsalmella jäälyhtyjä oli jo
aikaisempina vuosina ollut pihojen ja teidenkin varsilla, joten ideaa ei
omaksi väitetä. Mutta lamminahoset päättivät hoitaa lyhdytyksen
kotikujia pitemmälle. Kylätoimikunta ja urheiluseura Lamminahon Ahto
organisoivat lyhtytempauksen. Lamminahon 130 postiluukkuun jaettiin
tiedote, jossa toivottiin 300 jäälyhtyä - niitä saatiin yli 500. Lyhdyt
luvattiin hakea kotoa, jos ei jäädyttäjä itse voisi tuoda niitä tien
varteen. Ahto ja kylätoimikunta lupasivat myös hankkia kynttilät ja
levittää lyhdyt tien molemmin puolin noin 50 metrin välin Rehulan
tienhaarasta Emolahteen. Kynttilöitä kylätoimikunta ostikin niin
perusteellisesti, ettei Pyhäsalmen kaupoilla enää ollut montaa
lyhtykynttilän kokoista muille myydä.
Autoilijoiden iloksi
Toiminnan päivänä, perjantaina 22.12., kaksi traktoria ja kymmenen
miestä keräsi ensin taloista lyhdyt ja levitti ne iltapäivällä tien
varteen. Parikymmentä ihmistä sytytteli kynttilät, jokaisella oli
urakkaa noin kilometrin verran.
-Kello 16 aloitettiin ja tunti sytyttämiseen meni. Oli aika tuulinen sää
ja aluksi paleli käsiä, mutta ei sitä enää lopuksi edes huomannut, Mauno
Tuoriniemi kertoo. Suurin osa lyhdyistä paloi lähes läpi yön, 12 tuntia.
Tuoriniemellä oli näköalapaikka, sillä heidän talonsa sijaitsee lähellä
4-tietä - tietysti kylätoimikunnan puheenjohtaja oli huolehtinut myös
oman kujanvartensa valaisemisesta.
Lähes poikkeuksetta autot hiljensivät vauhtiaan, kun lyhdyillä valaistu
tieosuus alkoi. Lamminaholla ei painettu sataa ja kahtakymmentä, vaan
kuuttakymppiä.
- Silloin oli satanut lunta ja aura-auto ajoi; pelkäsimme, että se
pölläyttää lumet lyhtyjen päälle, mutta ei. Joka lyhdyn kohdalla aura
hiljensi vauhtia, Mauno Tuoriniemi kiitteli tvl:n miehiä.
Tehdään
niin kauan kuin on hauskaa
Lamminahosia melkein kauhistuttaa ajatus, että kynttiläprojektista
tehtäisiin osa kunnan matkailu- tai kulttuuritointa tai että kynttilät
maksaisi kunta. Ei missään tapauksessa.
- Silloin minä ainakin lopetan heti, maanviljelijä Ahti Lamminaho sanoo
napakasti. Kyläläisille kysymys on antamisen ilosta eikä mistään
"matkailuprojektista". Hommaa jatketaan niin kauan kuin se on ihmisistä
hauskaa ja syntyy joulumielellä. Ja jos siinä nyt menee vähän
kylätoimikunnan ja muutama kymppi omiakin rahoja niin mitä se nyt
nykyaikana merkitsee.
- Tärkeintä meille on tekemisen ilo, tulee melkein yhdestä suusta.
Oikein tikulla etsien kaupallisuutta löytää hankkeesta sen verran, että
paikallinen pankki lahjoitti lyhtyjä tienvarressa syyttäneille
heijastimet. Eikä kukaan raavas mies muka voisi sitten pitänyt hanketta
joutavana höpötyksenä?
- Tietysti, kyllä niitä löytyi. Ei kaikki kaikkea hyväksy, mutta
kummasti vain epäilijöitäkin tuli mukaan. Ja innostuneimmat puolestaan
jäädyttivät jopa 30 lyhtyä. Lamminaholaiset tietävät, etteivät ole
ainoita. Myös Rauhalan kylä Kittilän ja Muonion rajalla on valaissut
samoin.
Itsekin voi tehdä jotain
Muutoinkaan lamminaholaiset eivät ole nurkissa nyhertäjiä. Kylään on
urheiluseura Lamminahon Ahton ja Kylätoimikunnan aktiivisuudella
hankittu oma hiihtomaja ja venesatama laitureineen. Keväällä siivottiin
4-tien varrelta paitsi jouluiset kynttilänloput myös kulkijoiden
oluttölkit ja tupakka-askit, joita kyläläisten kokemuksen mukaan suurin
osa roskista on. Oma kauppa kylällä on, mutta koulu lakkautettiin jo
1970-luvulla. Muuttotappiota ei juuri tunneta; kyläläiset ovat
päinvastoin avittaneet tulijoita etsimällä rivitaloyhtiölle sopivan
tontin. Kaikki uudet asunnot ovat käyneet kaupaksi. Maaseutulomittaja
Helena Jussinniemi on esimerkki paluumuuttajista, hän asui välillä
Pyhäsalmella. Aviomies on töissä Outokummun kaivoksilla. "Salmelle" eli
keskustaan hurauttaa autolla yhdeksässä minuutissa, jos on jotain
isompaa asiaa, ja Helenan työ vie hänet joka tapauksessa ympäri pitäjää.
Niin Helena kuin muutkin jututetut korostavat koko ajan, että tämäkin
kynttilähomma on kylän yhteinen tempaus, vaikka he kertojiksi ovat
lupautuneetkin. -Tämä onnistuu vain porukalla ja yhteisellä
joulumielellä.
|